keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Bushido Osa.4 Ennen maalausta

Tervehdys Kerholaiset ja Lukijat!

Monesti ihmiset kysyvät, kun näkevät valmiiksi maalatun hahmon, että minkä näköisiä ovat ennen maalausta ja ajattelin nyt toteuttaa vastauksen kuvan muodossa, eli kuvassa näkyvät hahmot ovat pelkästään pohjamaalattu pohjamaalaukseen tarkoitetulla harmaalla spraymaalilla.

Ennen pohjamaalausta yleensä poista valamisesta johtuvia "valuvirheitä" hahmojen kyljistä ja muista osista, tässä kyseissä työssä valujen poisto oli hankalaa, koska hahmot olivat valmiiksi kasattuna, mutta koitin poistaa kaiken minkä pystyin.

Cult Of Yurei pohjamaalattuna


Pohjamaalauksen tarkoitus on parantaa varsinaisen maalin tarttumista maalattavaan pintaan ja siksi suosittelen aina pohjamaalaamaan maalattavat kohteet, tämän lisäksi suosittelen myös hahmojen lakkausta, joka auttaa suojaamaan varsinaista maalipintaa.

Nyt työn alla olevat hahmot kuuluvat Cult of Yurei porukkaan, itselläni ei sen tarkempaa tietoa kyseisestä kultista ole mutta hahmoista päätellen ovat taikavoimilla kuoleesta nostettuja Samuraita, sotureita, työläisiä, Geishoja jne. aka. eläviä kuolleita. Cultin väreiksi on valittu musta, valkoinen ja Violetti. Värit yhdessä ovat uusi tuttavuus itselleni, joten odotankin innolla mitä saan aikaa. 

-Ville


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti