lauantai 3. kesäkuuta 2017

Batman ja League of Shadows, osa 1

Tuli hankittua pieni määrä figuja Batman -miniatyyripeliin. Ninjat ja salamurhaajat on aina kiinnostanut teemana joten League of Shadows on sitä myötä myös aina miellyttänyt.

Eilen kävin postista hakemassa paketin ja sain pinnattua ja kasattua kaikki figut eilen kasaan. Kaikki osat ei välttämättä olisi pinnaamista tarvinneet, mutta kokemus on osoittanut että parempi vaan pinnata kaikki mahdollinen kun metallifiguista on kyse. Toisaalta etenkin Ra's al Ghulin kädet olivat sen verran heppoiset että ilman pinnaamista käsien liimaaminen olisi ollut työn ja tuskan takana.

Tänään aamulla sitten laitoin vielä muutaman kerroksen liquid green stuffia liitoskohtien koloihin ja etenkin alustoihin, jotka ilman täytetta olisivat jääneet aika huonon näköisiksi.


Lisäksi tuli hankittua myös yksi versio itse Batmanista. Tarkoitus on opetella mustan värin maalaamista, mikä on siis erittäin hankalaa yksityiskohtien korostamiseksi ja toisaalta varjojen esiintuomiseksi. Figu on pohjamaalattu mustaksi ja kohollaan olevia kohtia on vaalennettu gun metal -harmaalla. Tämän jälkeen laitoin kerroksen violettia inkkiä, koska ilmeisesti violetti sopii hyvin mustan kanssa korostusväriksi. Harmaita kohtia on tämän jälkeen hiukan tummennettu ja figu on nyt tässä tilassa. Seuraavaa vaihetta en osaa vielä sanoa.




Kännykän kameralla ei kaikki yksityiskohdat ihan kunnolla erotu ja toisaalta salama on lisännyt muutamaan kohtaan hiukan ylimääräistä vaalennusta.

League of Shadows on myös alkuperäisissä versioissa aika tummanpuhuva, mutta jotenkin haluaisin hiukan erilaista värimaailmaa niihin. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan, samoin kuin ehdotuksia Batmanin maalaamiseen :)

1 kommentti:

  1. Eri peli mutta mulla on keltaisia ninjoja. Tuo niille kivan sarjismaisen fiiliksen ihan jo värimaailman puolesta. Kaipa noihin mikä tahansa väri menee jos hyvin maalaa. Lähinnä itse haluaisin varmaan välttää yleisimpien figujen "virallisia" värejä, esim. vankilaoranssit ja poliisin siniset.

    Musta on oman kokemukseen huono kuvattava ja salama ei auta yhtään. Mutta oma tyyli mitä on parissa yksittäisfigussa harrastettu on ylikorostaminen jonka jälkeen ohuesti mustaa mustetta päälle ('glazing' lienee oikea termi?) niin monta kerrosta ettei enää näytä kauhean räikeältä.

    VastaaPoista