sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Flames of War: maalausopas ja Bäke-projektin komentaja

Koska armeijan komentaja tulee olemaan erikoishahmo, halusin että figugin erottuisi tavallisista Panttereista. Sitten törmäsin lafkaan nimeltä Heer46, joka on erikoistunut protojen ja "paperitankkien" (vain suunnitelmia olemassa) tekemiseen. Sivulta bongasin E-50 tankin ja ajattelin, että tästä saakin hienon komentajan aikaan. Otin maalaamisen lomassa kuvia ja väsäsin maalausoppaan. Tällä metodilla olen maalannut kaikki ajoneuvot.

Esityö ja pohjamaalaus

Ensin puhdistin valujäljet figusta ja pesin sen (resiinifigut kannattaa pestä, koska niissä on ohut kalvo valuprosessin jäljiltä). Tein myös pienen muokkauksen kaivamalla kupoliin kolon komentajalle, jonka modasin jalkaväkiupseerista sahaamalla jalat poikki. Lopuksi pohjamaalaus punaisella maalilla.


Ensimmäinen kerros

Sudin koko tankin kauttaltaan Vallejon tan-earth maalilla. Telat maalasin kevyesti gunmetal greyllä ja pohjamaalia kun jätti hieman näkymään, niin näyttää siltä että telat olisi ruosteessa.


Raidat

Leikkasin maalarinteipistä sopivaksi katsomiani pätkiä ja tein maskin maastovärille, jotta ei ihan vapaalla kädellä tarvitse vedellä. Maalit jälleen Vallejolta: gunship green ja chocolat brown. Teipin poiston jälkeen korjailin vielä rajat suoriksi.


Korostukset

Tässä vaiheessa liimasin telat paikoilleen ja korostin vaaleimmilla sävyillä kaikki reunat ja kohoumat. Korostukset nostaa kivasti yksityiskohdat esiin, vaikka efekti onkin melko huomaamaton, kannattaa se ehdottomasti tehdä.


Ruskea ink

Sudin koko tankin Citadelin brown inkillä, reilusti vedellä ohennettuna. Inkkaus sitoo kaikki eri värit yhteen ja tuo luonnollisen näköistä likaisuutta tasaisiin pintoihin. Lisäksi tapahtuu jo vähän varjostusta, jota jatketaan seuraavassa vaiheessa.


Raot ja kulmat

Tämä vaihe vei ehdottomasti eniten aikaa. Kävin kaikki raot, välit ja kulmat läpi Citadelin black inkillä. Vaihe vaati vakaata kättä ja tarkkaa silmää. Tämä toimii yhdessä korostuksien kanssa ja nostaa yksityiskohdat vieläkin paremmin esille.


Taisteluvahinko

Taisteluvahinkoa ja kulumia tein "töpöttelemällä" Vallejon gunmetal greytä paikkoihin joissa voisi olettaa maalin kuluvan taistelukentällä. Kävin töpötykset läpi vielä pensselillä ja vahvistin kulumia joita halusin korostaa.


Viimeistely

Liimasin maalatun komentajan paikalleen. Tämän jälkeen suihkautin ohuehkon kerroksen mattalakkaa päälle. Kun lakka oli kuivunut, läimäytin siirtokuvat tankin kylkiin ja viimeistelin toisella kerroksella mattalakkaa. Ja valmista tuli.










1 kommentti:

  1. Hienoja tankkeja, hyvää jälkeä! Oletteko kokeillut lisätä likaefektiä esimerkiksi kastamalla hammasharjan inkkiin, ja peukalolla "räpsäyttäen" siitä tankin päälle? voisi toimia ihan hyvin.

    VastaaPoista